Opiskelin korean kieltä koreaksi. Se tarkoittaa, että opetuksen kieli oli täysin koreaksi, eikä mitään muuta kieltä saanut käyttää edes apukielenä. Opettajat eivät puhuneet englantia eikä luokkatovereistakaan ollut keskusteluseuralaisiksi kovan kurin vuoksi. Koulunkäynti oli pitkälti ulkoaopettelua, kokeita (joka päivä!) sekä esiintymistä luokan edessä. Suomalainen koulunkäynti on hieman armollisempaa, mutta kielitaidottomana myös "armollisempi" koulunkäynti on haastavaa ja raskasta. Ensinnäkin toisella kielellä ajattelu, puhuminen ja oppiminen on äärettömän kuluttavaa. Minä tarvitsin melkein joka päivä päiväunet oppituntien jälkeen. Miten väsyneitä ovat pienet s2-oppilaat omassa luokassani? Olenko ottanut tätä ollenkaan huomioon? Se, että yrittää ymmärtää toisen puhumista, on raskasta ja väsyttävää, saati se, että itse yrität tuottaa tekstiä ja puhetta toisella kielellä käy aikalailla työstä. Minulla oli välillä todella idioottiolo. Jos tein virheen, joku saat...
Olen tottunut sulautumaan massaan. Suomalaisena,perinteisillä maantien värisillä hiuksilla ja vihreillä silmillä, 162 cm pitkänä en erotu Suomessa millään tavalla. Kukaan ei käänny katsomaan tai ihmettelemään minua. Mutta Etelä-Koreassa asia oli toisin. Etelä-Korea on suosittu matkakohde, mutta silti suhteellisen uusi länsimaalaisten turismikohde. Maahanmuuttajia ei ole suhteessa paljoa, ja moni maahanmuuttajistakin omaa korealaiset tai muuten aasialaiset juuret. Vaalea- tai tummaihoisia ihmisiä ei kaduilla juurikaan näe. Tämä on johtanut siihen, että erinäköisiä ihmisiä saatetaan tuijottaa pitkään, osoitellaan ja nauretaan ja ihmetellään aivan aidosti. Korealaiset ovat ulkonäöltään homogeeninen kansa, jossa on määritelty tietynlainen kauneusihanne. Kauneusleikkaukset ovat arkipäivää ja tämän vuoksi ihmiset ovat kuin samasta puusta tehtyjä. Ylipainoisuus on harvinainen näky. Kaikkien yllämainittujen syiden vuoksi erilaisuutta ihmetellään ja tämä ihmettely on saanut myös rasistisi...