Opiskelin korean kieltä koreaksi. Se tarkoittaa, että opetuksen kieli oli täysin koreaksi, eikä mitään muuta kieltä saanut käyttää edes apukielenä. Opettajat eivät puhuneet englantia eikä luokkatovereistakaan ollut keskusteluseuralaisiksi kovan kurin vuoksi.  Koulunkäynti oli pitkälti ulkoaopettelua, kokeita (joka päivä!) sekä esiintymistä luokan edessä. Suomalainen koulunkäynti on hieman armollisempaa, mutta kielitaidottomana myös "armollisempi" koulunkäynti on haastavaa ja raskasta.  Ensinnäkin toisella kielellä ajattelu, puhuminen ja oppiminen on äärettömän kuluttavaa. Minä tarvitsin melkein joka päivä päiväunet oppituntien jälkeen. Miten väsyneitä ovat pienet s2-oppilaat omassa luokassani? Olenko ottanut tätä ollenkaan huomioon? Se, että yrittää ymmärtää toisen puhumista, on raskasta ja väsyttävää, saati se, että itse yrität tuottaa tekstiä ja puhetta toisella kielellä käy aikalailla työstä.  Minulla oli välillä todella idioottiolo. Jos tein virheen, joku saat...

Olen tottunut sulautumaan massaan. Suomalaisena,perinteisillä maantien värisillä hiuksilla ja vihreillä silmillä, 162 cm pitkänä en erotu Suomessa millään tavalla. Kukaan ei käänny katsomaan tai ihmettelemään minua. Mutta Etelä-Koreassa asia oli toisin. Etelä-Korea on suosittu matkakohde, mutta silti suhteellisen uusi länsimaalaisten turismikohde. Maahanmuuttajia ei ole suhteessa paljoa, ja moni maahanmuuttajistakin omaa korealaiset tai muuten aasialaiset juuret. Vaalea- tai tummaihoisia ihmisiä ei kaduilla juurikaan näe. Tämä on johtanut siihen, että erinäköisiä ihmisiä saatetaan tuijottaa pitkään, osoitellaan ja nauretaan ja ihmetellään aivan aidosti.  Korealaiset ovat ulkonäöltään homogeeninen kansa, jossa on määritelty tietynlainen kauneusihanne. Kauneusleikkaukset ovat arkipäivää ja tämän vuoksi ihmiset ovat kuin samasta puusta tehtyjä. Ylipainoisuus on harvinainen näky. Kaikkien yllämainittujen syiden vuoksi erilaisuutta ihmetellään ja tämä ihmettely on saanut myös rasistisi...

Teen tässä blogissa muutaman tekstin elämästäni kielenoppijana. Olen saanut kokea sen, miltä tuntuu olla lukutaidoton s2-oppilas, joita itse opetan. Olen opiskellut Etelä-Koreassa korean kieltä koreaksi. Korean kielessä on oma kirjoitusjärjestelmänsä, hangul, joka koukeroineen todellakin tekee latinalaisella kirjaimistolla lukevan ihmisen täysin lukutaidottomaksi. Kun saavuin maahan, kaikkialla näytti tältä: Lukutaidottomuus on ahdistava tunne. Kun on tottunut etsimään tietoa ja tutkimaan ympäristöään juurikin tekstien avulla, niin tämä näky on ahdistava ja muistuttaa siitä, että elämäsi tulee olemaan kielen vuoksi rajoitettua. Muissa maissa olen pystynyt kirjoittamaan vieraan sanan sanakirjaan, mutta enhän minä osannut hanguliksi kirjoittaa puhelimella, joten en päässyt tarkastamaan mitään sanaa. Jos ennen olen pystynyt toimimaan tilanteessa kuin tilanteessa vapaasti ja pystynyt selvittämään ongelmia kielen, puhutun ja kirjoitetun, avulla, nyt kaikki tämä on viety pois.  M...

Tämä on kokeilupostaus. Huomasin, että olen käyttänyt blogia joskus aikoinaan opiskeluaikana. Tämän ei siis pitäisi olla minulle aivan uusi juttu! Terveisiä äitiyslomalta. Työasiat tuntuvat  kaukaisilta.  Siksi päätinkin opettaa seuraavissa blogiteksteissä jotain aivan muuta kuin suomea.. Päivän fiilis: